Day 5

Sumuinen aamu saatteli matkaajat pöytiin tarjoillun aamiaisen jälkeen tien päälle; oli aika jatkaa matkaa ja jättää Sky taakse, niin haikealta kuin se tuntuikin. 

Edessä pitkä matka ja ekana eteen tuli Elean Donan ja olihan se pakko pysähtyä kuvaamaan toiseltakin puolelta ja vähän oikealtakin. Aamuauringossa kaikki näyttää kuitenkin aina erilaiselta. Tässä vaiheessa reisuua on huomannut sellaisen hassun seikan, että ne ihmiset ketkä tapaat ensimäisellä stopilla, tulee eteesi todennäköisesti vielä päivän aikana jossain muussakin kohteessa. Ja näinhän siinä kävi tänäänkin. Taas piti puntaroida, että antaakoi toisten mennä edelle vai kiriikö itse etumatkaa ennen seuraavaa stoppia. 

Koska reittimme kulki sisämaahanpäin saatiin tänään ihailla enimmäkseen sumuisia vuoria, mutta onko kauniimpaa kuin auringonnousu ja pilvet puiden seassa. Scotlannissa pilvet todellakin viilettää ohi mieletöntä vauhtia, se todettiin matkalla useampaankin kertaan. Vaikka aamu oli kuinka tihkuinen, ei olla kastuttu vielä kertaakaan sateen takia, ilmakosteuden takia kylläkin. 

Koska kuvasimme Satun kanssa "eri pituisilla" putkilla sai toinen kohteesta aina vähän erilaisen kuvan. Lyhyemmällä putkella sai yksityiskohtaisempia kuvia ja pidemmällä sai taas laajempia kuvia, kuin myös pystyi tsuumaamaan vähän pidemmälleki (hylkeitä ja delfiinejä). Invergarryn linnan raunioilla olin itse jo niin kyllästynyt raunioihin, ja koska kohde oli ihan sylissä tiesin, etten saisi siitä hyviä kuvia, siksipä lähdin seikkailemaan linnan takaa löytämälleni polulle, joka johti ihanille vanhoille portaille, portille ja löysimpä jopa laivanhylyn. Nämä on niitä odottamattomia kohteita, joista saa taas uutta puhtia kuvaamiseen. Päivän aikana tulikin kuvattua paljon erilaisia juttuja; koskia, eläimiä, puita ja pilviä. 

Yksi odotetuimmista kohteista Skyen ulkopuolella oli Glenfinnan. Eli varmaankin monelle Harry Potter leffasta kuuluisuuteen noussut junasilta. Olihan se vaikuttava näky ja kaiken turhan kipuamisen jälkeen löytyi vielä oikea polkukin, josta pääsi lähituntumalta näkemään sillan. Junaa me emme jääneet odottamaan, mutta selvästi moni ajoitti tulonsa sen nähdäkseen. Me lähdimme pois jaloista, myös siitä syystä, että reitillä oli todella monia tietyöpätkiä ja osa tiestä suljettiinkin illan tullen. 

Muita selkeitä kohteita meillä ei ollutkaa päivän varrelle ja siinä sitten kartturi etsi mapsista mahdollisia kohteita ja kuskina minäkin uskalsin välillä jo nostaa katseen tiestä ja katsella ympärilleni. 

Matkalla pongattiin vanha pato, luontopolku jossa viimein päästiin kuvaamaan rauhassa ylämaankarjaa ja Satu halusi kuvata satumetsää. Tien varrella oli monia pieniä putouksia, mutta harvaa ennätettiin pongata kartalta, yksi kauneimmista osui silmiini ja siihen sitten palattiinkin, vaikka ennätettiin ajaa vähän ohi. Mutta se kannatti. Putouksia toki on nähty, mutta se luonto ympärillä teki vaikutuksen. Montaa erilaista havupuulajia luonnonvaraisena, osaa en ole ikinä nähnytkään, saati että näkisi sellaisen kasvavan luonnonvaraisena. Enpä tiennyt ennen tätä reissua, että misteli on puu, joka kasvaa luonnonvaraisena. Skyen saarella misteli oli jo pääosin pudottanut lehtensä, kun taas täällä "alempana" sen marjatkaan eivät olleet vielä punaisia.

Majapaikkamme oli Kingussiessa ja kävimme sen pongaamassakin, mutta taas ahneena lähdimme vielä yhden kohteen perään - se mitä on opittu, älä jätä huomiselle minkä jaksat tänään, koska huomenna voi asiat olla toisin ja päivä ei vaikka paistakaan.

Hikoilimme siis vielä muutaman mailin Loch Eileinin linnan raunioille. Tämän kohteen olin itse pongannut ja halusin sen nähdä, koska linna tosiaan kököttää yksinään pienellä saarella. Nämä linnat ovat olleet mielenkiintoisia kohteita siinäkin määrin, että useimmasta rauniosta ei voisi uskoa, että se on linna voinut koskaan ollakaan. Ensinnäkin ne ovat mitä mahdottomimmilla paikoilla - miten ne on voitu koskaan edes rakentaa sinne - pelkästä kivestä. Ja toisekseen, linnat ovat olleet melko pieniä. Toki ne ovat satoja vuosia vanhoja raunioita ja meri huuhtonut maan ympäriltä, ja luonto muuten muokannut ympäristöä, mutta siltikin ei ole kyse suurista linnan saleista mitä kirjoista luetaan. 

Majataloon palatessamme meitä oli vastassa maanmainio majatalon isäntä, joka oli kyllä todellinen herrasmies. Majatalon ainut sääntö oli kuulemma, että kolmen jälkeen ei enää saa laulaa. No, me lauloimme itsemme uneen taas yhdeksän maissa ja pohdimme muistaako isäntä kaivaa kartan aamuksi esille, jotta voi esitellä meille vaihtoehtoreittejä kohti Aberdeeniä.