Day 6
Last day on the road.
Väsymys, koti-ikävä ja kotiin lähdön haikeus siivitti viimeisen päivän tunnelmaa. Voi sanoa, että kaikki tunteet käytiin läpi, mutta parhaimpana mieleen jäi varmastikin yhteen ääneen repeäminen, kun tietä ei vain edessä nähnyt. Jos siis luulimme nähneemme Scotlannin ilmaston kaikki puolet niin nyt se vasta tarjoili parasta itseään.
Isäntämme aamulla varoitteli, että keli voi vuorilla olla sumuinen, mutta saatteli meidät silti sydämellisesti matkaan home made aamupalansa voimilla.
En ole aiemmin majoittunut vastaavanlaisessa guest housessa ja saattanut niitä jopa vieroksua. Tämän retken jälkeen tulen varmasti harkitsemaan tarkkaan menenkö hotelliin vai valitsenko mieluummin tämän tyyppisen majoituksen. Suosittelen kokeilemaan.
Onneksemme venytimme eilistä päivää ja katsasimme viimeisenkin kohteen, koska tänään se olisi jäänyt välistä. Sumu oli miltei koko matkan sellainen, ettei eteensä nähnyt ja mitä pidemmälle päästiin sitä sankemmaksi se muodostui. Noudatimme isäntämme suosotuksta ja pysähdyimme Tomintoul nimisessä pikkukylässä matkalla kohti Garnicornia. Sieltä saimmekin viimeiset ja mieleenpainuvimmat tuliaiset ostettua itsellemme.
Ajoimme pääosin "turistitietä" ja sumun lisäksi vuoristossa sai taas toivoa vastaantulijan näkevän sinut paremmin kuin sinä hänet. Täällä kohteita ei oikein pysähdytty kuvailemaan, koska sumu verhosi kaiken ja vettäkin ripotteli alas asti.
"Turha" poikkeama Balmoralin linnalle johdatti meidät mielenkiintoisia reittejä pitkin. Matkan varoituskolmiomerkkeihin lisättiin nyt oravavaroitus. Ja onneksi sellainen oli, koska kyse oli kuitenkin kuninkaallisen metsän punaoravista, jollaisen jopa yhden pongasimmekin. Muita varoituskolioitahan matkalla oli mm. lampaista, lehmistä, peuroista, ratsastajista ja ankoista. Empä muista vastaaviin törmänneeni aiemmin. Mutta - kaikkia paitsi peuroja, ratsastajia ja ankkoja sai väistellä kirjaimellisesti.
Viimeinen linnakohde olikin sitten Dunnottarin linna tai oikeammin rauniot. Tähän kohteeseen ei olisi voinut oikeastaan parempaa keliä toivoakaan, koska olimme saaneet pääosin kuvata linnoja päivänvalossa, auringonnousussa,- laskussa ja paisteessa, siispä sumu ja tihkusade teki oikeutta tälle kohteelle ja kuvillemme. Linna sinällään oli yksi vaikuttavimmista mitä näimme. Varmasti siihen vaikutti osin se, että rauniot nököttivät yksinään niemen kärjessä vähän vastaavasti kuin Neist Pointin majakkakin. Pääsimme siis kuvaamaan molemmilta suunnilta ja tunnelmaa vahvisti todella raivoava meri ympärillä. Jos jonkun haluaa olevan viimeinen kohde, olkoon se tämä.
Sumun keskellä kaahasimme lentokenttähotellille, tyhjäsimme auton ja minä todellakin huokaisin helpotuksesta ja ostin viimein elämäni ensimäisen whiskipaukun - me selvittiin ehjänä. (lue auto selvisi ehjänä!)
Pippuripihvit löytyi viimein valikoimasta ja ellette ole kuvista aiemmin huomanneet, niin Scoteissa olemme olleet talon tavoilla ja juoneet olutta.
Good night Scotland